23.11.2005
Ensimmäinen Benecol-tuote, margariini, lanseerattiin Suomessa tasan 10 vuotta sitten 16.11.1995. Kymmenen vuoden pitkäjänteisen työn tuloksena Raisio ja sen yhteistyökumppanit ovat luoneet Benecolista johtavan kolesterolia alentavan elintarvikebrändin Euroopassa.
Tällä hetkellä Benecol-tuotteita myydään 14 yhteistyökumppanin voimin 20 maassa. Markkinoilla on 10 erityyppistä Benecol-elintarviketta, esimerkiksi margariineja, juotavia jogurtteja, jogurtteja, tuorejuustoja, maitoa ja maitojuomaa. Benecol-ainesosaa, stanoliesteriä, valmistetaan Suomessa Raisiossa ja USA:ssa Etelä-Carolinan Charlestonissa. Noin 95 prosenttia stanoliesteristä käytetään Suomen rajojen ulkopuolella. Viime vuonna Raision ainesosamyynti kasvoi yli 60 % ja tänä vuonna kasvu on jatkunut noin 20 % vuosivauhdilla.
Raisio on hankkinut Benecolin myynti- ja markkinointioikeudet Kiinaan, Japaniin ja Meksikoon yhteistyökumppaniltaan McNeil Nutritionals LLC:ltä. Lisäksi Raisio suunnittelee parhaillaan Benecol-tuotteiden lanseerausta Venäjällä. Uusilla markkina-alueilla on merkittävät kasvuodotukset tulevina vuosina.
Tänä syksynä Raisio on järjestänyt yhteistyökumppaneilleen, asiantuntijoille ja muille sidosryhmille useita Benecol-tilaisuuksia. Näistä merkittävimmät ovat Brysselissä lokakuussa järjestetty Hearts & Minds –symposiumi ja Bangkokissa marraskuussa pidetty Aasia-seminaari. Benecol 10 vuotta -tiedeseminaari lehdistölle pidetään 18.11.2005 Viikissä Helsingissä.
RAISIO OYJ
Taru Narvanmaa, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, puh. 050 590 9398
Lisätietoja:
Heikki Ruska, varatoimitusjohtaja, Raisio Benecol Oy, puh. (02) 443 2049 tai 050 567 4106
Lehdistötiedote16.11.2005