Helsinki Business and Science Park Ltd, HBSP
Viikinkaari 4, FIN-00790 Helsinki, Finland
T +358 400 838 115
F +358 9 3193 6554
In English  |   Haku  |   Sivukartta  |   Tulosta


23.1.2006

Bio- ja lääkealan palveluyritysten kansainvälistymiseen 1,7 miljoonan hanke

Tekesin rahoituksella vauhditetaan osaamisintensiivisten palvelujen vientiä

 

Teknologian kehittämiskeskus Tekes on myöntänyt rahoitusta Suomen Lääkeklusterin Suomen bio- ja lääkealan palveluyritysten kansainvälistymishankkeelle. Hankkeen kokonaiskustannus on noin 1,7 miljoonaa euroa. Hankkeen koordinaattorina toimii Turun Biolaakso Oy.

 

Hankkeen tavoitteena on kehittää siihen osallistuville bio- ja lääkealan palveluyrityksille kansainvälisesti kilpailukykyisiä palvelutuotteita ja –kokonaisuuksia sekä suunnitella yritysten nopeaan kansainvälistymiseen konsepti, joka on myös monistettavissa muille toimialoille. Kaksivuotisen hankkeen rahoituksesta puolet tulee Tekesiltä ja puolet osallistuvilta yrityksiltä. Alkuvaiheessa mukana on kahdeksan eri puolilla Suomea sijaitsevaa yritystä, joiden palvelut kattavat merkittävän osan lääkekehitysprosessista ja joista on mahdollista luoda laajoja palvelukokonaisuuksia.

 

Kansainvälistyminen elinehto bio- ja lääkealan palveluyrityksillekin

 

”Kansainvälistyminen on elinehto koko bio- ja lääkealalle, myös alan palveluyrityksille. Hanke on samalla osoitus  Suomen Lääkeklusterin jäsenten toisiaan täydentävästä osaamisesta ja aidosta yhteistyöstä”, toteaa Turun Biolaakso Oy:n toimitusjohtaja Kai Lahtonen.

 

Turun Biolaakson koordinoima Suomen Lääkeklusteri on sisäasiainministeriön rahoittamaan osaamiskeskusohjelmaan kuuluva hanke, josta on syntynyt koko maan lääkealan toimijat yhdistävä, eri osa-alueisiin keskittyvin työryhmin toimiva verkosto.

 

Hankkeessa luotavan toimintamallin lähtökohtana on tunnistaa yritysten ydin- ja erikoisosaamisen alueet. Niiden pohjalta rakennetuista palvelutuotteista yhdistellään toisiaan täydentäviä kokonaisuuksia. Näin yritykset voivat yksittäisen palvelun tarjoamiseen verrattuna tehokkaammin päästä kansainvälisille markkinoille ja tuottaa palveluita merkittäville kansainvälisille toimijoille. Palveluyritysten kansainväliset valmiudet tunnistetaan ja niitä kehitetään, kohdemarkkina-alueet tutkitaan ja analysoidaan ja rakennettua konseptia myös testataan kansainvälistymisen nopeuttamista varten.

 

Onnistuminen punnitaan liiketaloudellisin mittarein

 

Alkuvaiheeseen osallistuvat kahdeksan yritystä tarvitsevat yrityskohtaisesti palvelujensa muokkaamista ja tuotteistamista sekä ”kiihdyttämistyökaluja” kansainvälisen liiketoimintansa laajentamiseksi. Yrityksille luodaan tavoitteet, toimenpidesuunnitelmat ja mittarit. Onnistumista mitataan liikevaihdon kasvun, palveluviennin osuuden kasvun sekä työllistymisvaikutuksen avulla.

 

Vastuullisena toteuttajana on Invenire Market Intelligence Oy, jonka toimitusjohtaja ja hankkeen projektipäällikkö Markus Orava väitteli kauppatieteiden tohtoriksi terveysalojen asiantuntijapalveluiden kansainvälistymisestä viime syksynä.

 

Hankkeen virallinen nimi on Lääkealan asiantuntijapalvelusektorin kansainvälistymiskonseptin luominen – ja monistettavuus”

 

Lisätietoja:

 

Hankkeen vastuullinen johtaja: Turun Biolaakso Oy:n toimitusjohtaja Kai Lahtonen, puh. 050 – 689 48

 

Hankkeen puheenjohtaja Jussi Holopainen, puh. 040 – 5400 222

 

www.pharmacluster.com; www.oske.net