7.10.2010
MICHAEL J. FOXIN SÄÄTIÖLTÄ PUOLEN MILJOONAN DOLLARIN APURAHA PROFESSORI MART SAARMAN JOHTAMAAN PARKINSONIN TAUDIN TUTKIMUKSEEN
Yhdysvaltalainen Michael J. Foxin säätiö on myöntänyt Helsingin yliopistossa toimivalle, professori Mart Saarman johtamalle tutkimusryhmälle 515 086 dollarin tutkimusapurahan uuden Parkinsonin taudin hoitomuodon kehitystyöhön. Hermo Pharma Oy kehittää yhteistyössä Helsingin yliopiston tutkimusryhmän kanssa aivojen hermosoluja suojaavaa hoitomenetelmää, jonka prekliinistä kehitysvaihetta nyt myönnetty rahoitus merkittävästi nopeuttaa.
Kehitteillä olevassa hoitomenetelmässä hyödynnetään uudenlaista CDNF (Cerebral Dopamine Neurotrophic Factor) –hermokasvutekijää, joka suojaa Parkinsonin taudissa tuhoutuvia dopaminergisiä hermosoluja. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet CDNF:n merkittävän terapeuttisen vaikutusmahdollisuuden Parkinsonin taudin prekliinisissä malleissa. Hermo Pharma Oy omistaa CDNF–proteiiniperheen kaupalliset oikeudet.
Nyt myönnetty tutkimusapuraha on merkittävä kansainvälinen tunnustus suomalaiselle neurotieteen huippututkimukselle. Apuraha edesauttaa CDNF-molekyylin perustuvan terapian etenemistä potilaskoevaiheeseen. Yhtiön tavoitteena on päästä potilaskoevaiheeseen vuonna 2012.
“Tutkimusapurahalla on suuri merkitys tuotekehitystyöllemme. Se vauhdittaa merkittävästi tämän erittäin lupaavan Parkinsonin taudin hoitomuodon kehittämistä mahdollistamalla tutkimuksen etenemisen tärkeään potilaskoevaiheeseen”, iloitsee Hermo Pharma Oy:n toimitusjohtaja Juhani Lahdenperä.
LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Juhani Lahdenperä, Hermo Pharma Oy, puh. 050 366 9502
Sähköposti: lahdenpera@hermopharma.com
www.hermopharma.com