1.9.2011
Neuroalan suomalaisiin pioneereihin kuuluu vuonna 2008 toimintansa aloittanut Hermo Pharma Oy. Tiiviissä yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa toimiva yritys kehittää lääkeaihioita keskushermosto- ja silmäsairauksien hoitoon.
Kehitysprojekteista pisimmällä ovat aikuisten amblyopian eli toiminnallisen heikkonäköisyyden hoito lääkkeen ja harjoitusmenetelmän avulla sekä Parkinsonin taudin hoito CDNF-hermokasvutekijää (Cerebral Dopamine Neurotrophic Factor) käyttäen. Hermo Pharma omistaa CDNF-proteiiniperheen kaupalliset oikeudet.
"Kehitämme ensimmäisenä maailmassa aivojen plastisiteettiin eli muovautuvuuteen perustuvaa hoitoa aikuisten amblyopialle. Markkinoiden koko on merkittävä, sillä sairaudesta kärsii noin kaksi prosenttia aikuisista, länsimaissa yli 20 miljoonaa ihmistä", kertoo Hermo Pharman tutkimusjohtaja Henri Huttunen.
Amblyopia-potilaskokeet on aloitettu, ja parhaimmillaan tuote on markkinoilla 3-4 vuoden kuluttua. Tuotteella voi suojautua esimerkiksi merkittävästi kohonnutta liikenneonnettomuusriskiä vastaan.
Parkinson-terapian kehittämistä vauhdittaa huomattava rahoitus, jonka yhdysvaltalaisen Michael J. Foxin säätiö myönsi yliopiston tutkimusryhmälle. Kliiniset kokeet on tarkoitus aloittaa vuoden 2013 alussa.
"Yksi vahvuuksistamme on teknologiapohja - meillä on useita loistavia aihioita, joista kehitämme tuotteita yhtiön resurssien sallimissa rajoissa", toteavat toimitusjohtaja Juhani Lahdenperä ja Henri Huttunen. Yrityksen ansainta perustuu partneroitumiseen kansainvälisillä markkinoilla toimivan lääketeollisuuden kanssa.
Vuonna 2010 Hermo Pharma keräsi siemenrahoituksen, josta vastaavat Helsingin yliopiston rahastot ja Veraventure Oy. Tuotekehitystä rahoittaa suurella panoksella myös Tekes. Vuonna 2011 järjestetään rahoituskierros, jonka avulla yhtiö kehittää amblyopia-tuotteensa ensimmäiseen mahdolliseen partneroitumispisteeseen.
"Tuoteportfoliomme arvo kehittyy nopeasti, riskit ovat hallinnassa ja markkinoilla on imua", tiivistävät Lahdenperä ja Huttunen tilanteen.
"Neuroteknologia on kiinnostava ja ajankohtainen ala, sillä väestö ikääntyy ja hermostosairaudet yleistyvät iän mukana. Hoitojen tarvetta on lisännyt myös työelämän muuttuminen entistä parempaa aivojen kuntoa vaativaksi", arvioi Greater Helsinki Promotion Oy:n ohjelmajohtaja Indrek Tammeaid.
Hän näkee, että Suomella on hyvät edellytykset nousta neuroalan yritystoiminnassa kansainvälisesti merkittäväksi tekijäksi. "Meillä on paljon alan tieteellistä osaamista ja hyviä teknologioita, toimijat vain tulisi kytkeä tiiviimmin ja monipuolisemmin liiketoiminnan globaaleihin arvoverkostoihin. Tarvitaan uusia kanavia, joiden kautta tutkijat ja yritykset voivat kohdata lääketeollisuuden ja bioteknologiayritysten edustajia sekä sijoittajia. Silloin maahan alkaisi syntyä lisää yrityksiä."
Tärkeä merkkipaalu ja tunnustus suomalaiselle osaamiselle on Helsingissä 7.-8. syyskuuta 2011 pidettävä kansainvälinen rahoitustapahtuma, The European Neurotech Investing and Partnering Summit.
Tilaisuuden suurin merkitys on Tammeaidin mukaan siinä, että yritykset ja tutkimusryhmät saavat tavata rahoittajia, mikä on välttämätöntä sopimuksiin pääsemiseksi. Tapahtumalla tuodaan myös esiin rahoitusosaamista ja rahoituksen tarvetta. "Kunpa suomalaisetkin sijoittajat näkisivät, että neuroteknologian osaamiseemme kannattaa investoida", hän toivoo.
Teksti: Paula Böhling